Tänään on ollut tosi itkuinen olo. Viime yö meni ihan harakoille, puolivuotiaalle iski kamala flunssa ja itki ja heräili tukkoisuuteensaa tunnin välein. Vanhin muksu lähti aamulla ukin (isäni) kanssa jalisturnaukseen 150 km:n päähän ja neljä nuorinta jäi kotiin. Eipä mennyt aikaakaan kun puhelin piippasi ja mies ilmoitti hakevansa nuorinta lukuunottamatta muksut kylään tutustumaan tähän uuteen...

Sepä olikin yllättävän kova paikka , antaa lapset sellaisen ihmisen luokse, joka on vallannut oman paikkani miehen elämässä. Joka alitajuisesti nakertaa äitiyttäni muru murulta ja joka valtaa pikkuhiljaa paikan lasteni sydämessä. Tiedän toki sen, että olen aina lapsilleni äiti. ja ei tämä uusi ole sitä paikkaa viemässä. Mutta kuitenkin tuntuu, että minulta viedään sekin ainoa asia, mikä minulle on jäänyt. Isä ja uusi puoliso kuorivat kerman päältä, minä saan vaan pelkkää paskaa osakseni, näen lasten arjen kipuilut...kuin piste i:n päälle "hyvälle ololleni" oli, kun toiseksi vanhin lapsi halusikin jo jäädä yöksi kylään, kun sai hyvän kaverin tämän naisen tytöstä.

Eli tänään on taas ollut olo, että tämä on kuin pohjaton suo, johon uppoaa aina vain syvemmälle ja syvemmälle. Pitäisi jaksaa olla aikuinen, mutta olo on kaikkea muuta. Itkettää ja voimat loppuu.